Marsua vastaan

Marsua vastaan

Marsut ovat jokseenkin suloisia eläimiä, mutta osoittavat myös vaikeita ongelma-alueita, koskien ihmisen luontosuhdetta ja sivuten jopa kolonialismia. Marsu sellaisena kuin tunnemme, ei ole luonnoneläin, vaan vastaa ennemminkin broileria tai modernia lehmää. Marsusta on tullut eräänlainen lemmikkiteollinen tuotantoeläin, ja sen juuret kaivavat kolonialismiin ja ruokakulttuuriin.

Tarkastelen tässä esseessä marsua kulttuurillisena ilmiönä affektiteoreettisessa valossa. Sivuan eläinetiikan aihepiiriä, ja pyrin ymmärtämään miten marsu tuottuu osana ihmisien ja muunlajisien eläimien välistä vuorovaikutusta talouden kontekstissa. Affektit ovat ruumiin ja mielen tiloja, jotka muodostuvat kun ruumis on vuorovaikutuksessa ulkoisen maailman kanssa. Affektien huomioimen eläinetiikassa mahdollistaa lähestymistavan, joka perustuu ennemmin järjestelmälliselle, kontekstuaalisien syiden etsimiselle, kuin toimijoiden moralisoinnille. Vesa Oitissen kiteyttämänä, affektin käsitteen muodon lanseeraaneen Baruch Spinozan eettinen järjestelmä perustui affektien, eli mieleen (ja samanaikaisesti ruumiiseen) vaikuttavien voimien tunnistamiselle. (Spinoza & Oittinen, 1994).

Luonnostelen marsun olemusta kosmisena oikkuna, jonka paradoksaalisesta olemassaolosta ei voi syyttää ketään. Marsun olemassaolo nähdään tässä itseään uusintavana affektiivisena rakenteena, joka nivoutuu yhteiskunnalliseen uusiutumiseen.

Koloniaalinen lemmikkieläim

Marsun alkuperä on Andien vuoristossa, jossa se toimi paikallisien yleisenä ruokaeläimenä. Perussa oli tavanomaista lahjoittaa vastanaineelle pariskunnalle koiras- ja naarasmarsu, joista he saattaisivat perustaa oman pienen ruokaeläinkoloniansa. Vuosisatojen aikana marsun lähin sukulainen, cavia tschundii risteytyi useiden läheisiensä kanssa, josta muotoutui nykyinen marsumme. (Kaiser et al., 2010).

Marsut saapuivat eurooppalaiseen kulttuurikenttään brittiläisen kolonialismin myötä. Siirtomaaisännät näkivät marsun mahdollisena tuliaisena perheilleen, jolloin se levisi aristokraattien ja näiden lapsien piireihin lemmikkinä. Marsun korkeakulttuurillisena kohokohtana voidaan luultavasti 1600 – 1700 -lukuja, jolloin ne komeilivat laajalti brittiläisessä kuvataiteessa, myös aristokraattien lapsien kanssa. (Ks. esim teokset Cassana, n.d.; Morland 1792; de Hondecoeter 17th C; Morland 1789; Ruoppolo 1685). Marsusta oli tullut eksoottinen statussymboli, joka heijastaa siirtomaavaltaa ja muistuttaa emämaan lonkeroiden ulottuvaisuudesta.

Hierarkkinen laumaeläin?

Nykyinen marsu ei ole eläin, joka selviäisi luonnossa. Toisin kuin lähisukulaisensa, joka kykenee vuoristoelämään, marsu ei kestä maltillisia pudotuksia, lämpötilanvaihteluita eikä vetoa. Lisäksi se on altis lukuisille geneettisille sairauksille, mutta nauttii suosiota yleisenä lemmikkieläimenä. (Harkness et al., 2002). Marsun asemaan kotitalouksien yleisenä häkkikasvattina liittyy myös ongelmia, joka heijastaa laajalti propagoitua väärinymmärryksiä susien laumaelämästä. Kuuluisien, sittemmin kumottujen tutkimuksien mukaan sudet muodostavat laumoissaan hierarkioita, joiden huipulla on dominoiva koiras. (Mech, 1999). Tutkimukset paljastuivat tekijöidensä mukaan puutteellisiksi, sillä ne suoritettiin tarkkailemalla vankeudessa eläviä susia, ja jatkotutkimukset osoittivatkin, että susilaumat rakentuvat luonnossa vanhemman parin ympärille syntyvästä poikueesta. Susilaumat uudelleenmuotoutuvat jatkuvasti, joidenkin yksilöiden jättäytyessä laumastaan ja liittyessään uusiin. Susien laumadynamiikka on siis alun perin arvioitua merkittävästi dynaamisempaa, ja ympäristö vaikuttaa siihen merkittävästi. (Fuller et al., 2003).

Kuten sudet ja kanat, marsut muodostavat vankeudessa tiukan nokkimisjärjestyksen. Marsut dominoivat toisiaan jatkuvasti suljetussa tilassa, ilman mahdollisuutta laumasta haarautumiselle. (Kaiser et al., 2010).

Olisi samanaikaisesti hätiköityä antropomorfisoida näitä eläimiä, ja esittää että ne voivat nauttia tai ymmärtää alisteista asemaansa. Olisi väärin myös olettää perusteetta, että muunlajiset eläimet olisivat olisivat niin erilaisia, etteivät nekin pyri pakoon kielteisiä ärsykkeitä, kuten tilaavieviä ja dominoivia koiraita, samassa kuin ihminenkin.

Avoin luonnonympäristö tarjoaa mahdollisuuksia paolle, joka toimii myös susien neuvottelutekniikkana. Ärsyttäviä tyyppejä voidaan avoimissa ympäristöissä usein välttää paremmin, kuin vaikkapa kerrostalohuoneistossa. Suljetut, ihmisvalmisteiset ympäristöt kieltävät eläimeltä tämän voimavaran.

Marsukulttuurissa vallitsee käsitys, että marsut ovat luonnollisesti hierarkkisia eläimiä. Ei ole kuitenkaan mitään syytä olettaa, että marsut käyttäytyisivät luonnossa samoin, kuin ihmisien luomassa suljetussa ympäristössä. Emme tiedä mihin marsu kykenee. Tiedämme vain, että lemmikkieläimet toimivat ihmisehtoisissa konteksteissa.

Affektiteoreettinen lähestymistapa

Marsu osoittautuu vaikeaksi problematiikaksi. Marsu ei ole missään mielessä villieläin, samalla kun niiden pakottaminen suljettuun laumaympäristöön paljastuu eettisesti kyseenalaiseksi. Marsun pitäminen yksinään ei sekään ole eläimelle eduksi, koska yksinasuvat marsut kärsivät lisääntyneestä stressistä ja sydänkohtausvaarasta. Lisäksi yksinäistä marsua on vaikeampi sosialisoida ihmisien pariin, koska marsut sopeutuvat ympäristöönsä seuraten laumansa käyttäytymistä. Tällöin yksittäinen marsu oppii, ettei ihmistä ole pelätä varmimmin reagoimalla muiden marsujen reaktioihin. Marsujen sosiaalisuutta ilmaisee myös niiden värikäs kehon- ja äänen kieli, jolla ne viestivät olotilojaan lajitovereilleen ja ihmislajisille puolilaumalaisilleen.

Olen ollut viime aikoina ärsyyntynyt vieraillessani ystäväni luona, jonka naapurissa koira alkaa haukkumaan aina rappukäytävässä ohi kulkiessa, eikä koskaan lopeta toviin, häiriten tärkeitä ihmisasioita. Jokainen on luultavasti kokenut vastaavia tilanteita, joissa ärtymys kohdistuu eläimeen. Suuttumus kuitenkin väistyy pian huomatessa, että tiivis kerrostaloympäristö ei välttämättä ole oikea paikka kasvattaa koiraa, mikäli tämän ihminen ei ole täysin varma siitä, miten koira sopeutetaan ympäristöönsä. Kun ihminen on asemoinut koiran tiettyyn ympäristöön, ei koiralla itsellänsä ole kovin paljon mahdollisuuksia vaikuttaa niihin asioihin, mitkä tekevät sille epämukavan olon. En voi odottaa hädissään olevalta koiralta muuta käytöstä, kuin äänekästä haukkumista. En voi moralisoida koiraa siitä, ettei tämä ole hiljaa, kuten emme voi syyttää ihmistäkään tiedostamattomasta valinnasta samalla tavoin kuin tietoisesta valinnasta. Koska koira reagoi ympäristöönsä, kuin ihminenkin, olisi hedelmällistä tulkita koiran käyttäytymistä osana kerrostaloympäristöä.

Mitä tulee marsuihin, ne ovat luonnonympäristöttömiä eläimiä, jotka ovat alistettuja teollisen ihmisen segmentaariseen elämään, rajattuna pieneen osaan keinotekoista huoneistoympäristöä. Toisin kuin jotkut eläinaktivistit saattaisivat toivoa, marsua ei kuitenkaan ole vapauttaminen. Marsu joko kärsii yksin, tulee ahdistetuksi laumassa, tai kuolee viimeistään ensimmäisen yön myötä luonnossa.

Taloudellinen eläin

Esitän, että yhtä lailla kuin koiran käyttäytymistä osana kerrostaloympäristöä, tulee marsun mahdotonta olemassaoloa lähestyä kontekstisidonnaisesti. Marsu, jota vastaan asetun otsikossa, ei ole mikään tietty marsu, eikä kaikki marsut, eikä edes mikään abstrakti platoninen idea marsusta. Marsu, jota vastustan, on marsun tuottuminen, marsu luonnon paradoksina, joka on liian herkkä vapauteen tai vankeuteen. Mikäli tietoisuus on osa kosmosta, joka tarkkailee itseään kuten filosofit ovat esittäneet, on marsu kosmista kauhua. Glitch tai ohjelmointivirhe maailmankaikkeudessa, ihmisen toiminnasta ja arvonlisäystä hakevasta tietoisuudesta johtuva oikku. Marsut lisääntyvät itsestään, mutta vain osana ihmisen taloudellistunutta elämää. Marsu on näin ollen taloudellinen prosessi.

Olen aikaisemmin gradussani argumentoinut, ettei vallitsevaa taloudellista toimintajärjestelmää voi ymmärtää vain kapitalismina, koska kapitalismi merkitsee täsmällisesti määriteltynä pääoman arvonlisäystä ja sen poliittista mahdollistamista. Talous on paremmin ymmärretty kapitalismin tuotteena, tai kapitalistisen poltiikan realisoinnin metodina. Olen esittänyt, että pääoma on täysin itsenäinen semioottinen instituutionsa. Se on käytänne, jossa omaisuutta ja omia ominaisuuksia tarkastellaan mahdollisuuksina kasvattaa vaurautta.

Marsut kuuluvat markkinoille, ja he, joilla on riittävästi kysyntää voivat kohdatessaan tarjontaa ryhtyä marsun lainmukaiseksi omistajaksi. Eläinfilosofit ovat kritisoineet eläimien asemaa kauppatavarana, ja argumentoineet vapautuksen puolesta esimerkiksi oikeudellisesta näkökulmasta. (ks. esim Regan, n.d.) Oikeuslogiikan voi nähdä juontavan nojautuen valistusfilosofiaan, esimerkiksi John Stuart Milliin, joka näki ihmisen olleen suvereeni itseensä, niin ikään omistaen oman ruumiinsa ja mielensä (Mill, 2001, p. 13). Tästä seuraa, ettei kukaan muu voi omata yksityistä ihmistä omana kauppatavaranaan. Ainoastaan ihmisen ajan ja läsnäolon voi ostaa. Kauppaan voi kuulua ihmisen mielen ja ruumiinkykyjä, mutta ei ihmistä.

Oikeuslähtöistä näkökulmaa eläinetiikkaan voi kuitenkin kritisoida epäkäytännöllisyydestä, koska erilaisien toimijoiden ja olentojen tarpeet ovat hyvin erilaisia, jolloin eläimien oikeuksien määrittelemisestä ihmisen oikeuksien lähtökohdasta tulee byrokraattinen urakka.

Toiseksi oikeuksien toimeenpaneminen ja ylläpitäminen edellyttää valtiohierarkiaan luottamista, ja elämänmuotojen ulossulkevaa määrittelyä. Oikeus perustuu identiteetin ja määrittelyn logiikalle, ei toisen kohtaamiselle.

Esitän, että meidän tulee ottaa lähtökohdaksi juuri lajien väliset erot, eli lajityypilliset ominaisuudet, mutta sellaisena kuin ne ilmenevät dynaamisesti vuorovaikutuksessa. Lajityypillisyys viittaa eläinlajille yleisesti ottaen ominaiseen tapaan reagoida ympäristöönsä ja toimia siinä. Ihmisellä on omat lajityypilliset ominaisuutensa, jotka ovat teollistumisen ja maanviljelyn myötä muotoutuneet sedentaaariseksi elämäntyyliksi, jossa yhteisöt asettautuvat suuripiirteisesti suhteellisen vakituisiin asutuksiin suhteellisen säännönmukaisesti ja suhteellisen pysyvästi.

Lajityypillisyyttä ei pidä ymmärtää kiinteänä joukkona tietynlaisia toimintatapoja, sillä eläimet omaksuvat erilaisia toimintatapoja erilaisissa ympäristöissä. Ihmiselle lajityypillisen käyttäytymisen ja toiminnan mahdollisuuksille on melko vaikeaa asettaa rajoja. Ihmiselle tyypillinen käyttäytyminen on yhtä moninaista kuin kaikki asiat mitä ihmiset ovat ikinä tehneet. Ajatellessamme ihmisen lajityypillisyyttä, ajattelemme käytännössä vain tiettyjä yhteiskunnallisen ja sosiaalisen järjestäytymisen muotoja.

Marsu kosmisena paradoksina ilmenee taloudellisessa sommitelmassa, jossa ihmisellä on valta eläinoikeuslain puitteissa asemoida eläin yksityiseen tilaansa.

Kaupunkiympäristö on erityisen ongelmallinen eläineettisestä näkökulmasa. Se on Andre Gorzin (1973) sanoin jaoteltu jäykästi segmentteihin, eri alueisiin, joissa yhdessä nukutaan, toisessa työskennellään ja kolmannessa palaudutaan.

Kapitalistiset teknologiat, kuten autoteollisuus ja työelämä ovat muovanneet ihmisympäristöä, ja jaotelleet alueet yksityisiin segmentteihin, joissa on määritelty jokseenkin selkeärajaisesti, miten milläkin alueella kenenkin tulee toimia. Emme voi pitää esimerkiksi kissoja vapaina, koska kaupunkiympäristössä on paljon ihmiselle ja eläimelle vaarallisia autoja. Myös koiran elämä rajoitetussa kerrostaloyksiössä on saman ongelman ilmentymistä.

Nähdäkseni ihminen ja toisenlajinen eläin voivat elää myös molempien elämää rikastuttavalla tavalla. Esimerkiksi koirat maaseudulla voivat saada liikkumatilaa pihapiireissä ja erilaisissa sommitelmissa. Myös kissa pariutui ihmisen kanssa juuri niiden elämäntapojen täydentäessä toisiaan. Kissat pyydystivät tuholaisia tiloilla, ja tuottivat ihmisille monenlaisia myönteisiä affekteja.

Nähdäkseni tämä yhteiseloon vaadittu molemminpuolinen neuvotteluvara ei pysty toteutumaan kaupunkiympäristössä, eikä eläimien ollessa markkinatavaraa. Mutta marsut, kuten olen todennut, eivät pärjäisi muutenkaan, ja ovat olemassa vain taloudellisena eläimenä. Marsut eivät erityisemmin pidä ihmisestä, mutta voivat oppia lähestymään tätä, jahka ihminen osoittaa riittävästi kärsivällisyyttä. Mutta tämän suhteen aloitteellisuus on puhtaasti yksipuoleista. Suhde alkaa ihmisen lähestyessä marsua. Tällöin voimme kysyä, mikä saa ihmisen lähestymään marsua?

Marsulla on kyky saada ihminen kokemaan herkkyyden affektin. Sen olemus on hauras ja ulkomuoto söpö. Se on näin hyvin ergonominen kohde ilmiölle, jota kutsutaan usein hoivavietiksi. Onkin esitetty, että lemmikit voivat toimia tässä mielessä toimia korvikkeena ihmiselle, yhteiskunnan muuttuessa atomistisemmaksi. (Tipper, 2011, pp. 89 – 90).

Marsut siis viehättävät ihmisiä, ja voivat saada näin ihmisen haluamaan sellaisen omaan elämäänsä. Mutta yksittäisen ihmisen päätös pitää marsua ei vielä lajin säilyvyyttä takaa. Marsut pysyvät olemassa, koska niiden ympärillä vallitsee kokonainen marsukulttuuri. Marsukulttuuri on luultavasti näkyvimmillään juuri sosiaalisessa mediassa, jossa Youtube-algoritmit ovat tarjonneet minulle Little Adventures nimistä kanavaa, jolla eräs innokas marsufani esittelee marsujensa elämää, ja antaa hoivavihjeitä söpöjen videoiden muassa.

Tarkastellakseni vielä tätä marsujen säilyvyyden ilmiötä, tarkastelen kyseisen YouTube kanavan kolmen suosituimman videon sisältämiä marsuaffekteja, sekä kiinnitän huomioni diskurssiin marsuista lemmikkieläimenä. Katsoin videot tätä tutkimusta varten 3 kertaa. Ensimmäisellä kerralla katsoin videot kokonaisuudessaan, ja seuraavilla tein tarkempia muistiinpanoja ja huomioita. Näillä videoilla on yhteensä 27,7 miljoonaa näyttökertaa. Uskon, että marsudiskurssi ja niiden affektiivinen voima piilottaa näkyvistä marsun todellisuuden pääoman sisäisenä kosmisena kauhuna.

Marsukulttuuri

Avatessa Little Adventures -kanavan sivun, kohtaa bannerikuvan inhimillistetystä piirrosmarsusta, joka kuvaa neljää muuta marsua leveä hymy kasvoillaan järjestelmäkameralla. Kaksi kuvattavista marsuista katsoo vastapäätä olevaa kameraa, ja kaksi jäljellä olevaa katsovat kuvasta ulos, luoden katsekontaktin kanavan selailijaan. Toinen marsuista on nostanut etujalkansa, kuin vilkuttaakseen.

Kanavan suosituin video, Guinea Pig MEGA Squeak and Noises Compilation (Little Adventures, 2021.) on kanavan tyylin huomioon ottaen erityislaatuinen. Siinä missä yleensä kanavan formaatti perustuu erilaisille marsuaiheisille ”Top-3" tai ”Top-10" listoille ja tapahtumille, sekä käsittelevät marsunhaltijan elämää, tällä videolla vain kuvataan marsujen toimintaa huoneympäristössä. Erityisen huomion tällä videolla tosin saa marsun ääni, kuten videon nimi osoittaa. Marsujen laajaa äänikirjoa voidaan nähdäkseni pitää yhtenä eläimen tunnistettavimmista piirteistä, ja muut videot osoittavat, että nämä äänteet tarjoavat marsunhalitjalle mahdollisuuden kokea, että tämä jutustelee eläimien kanssa.

Toiseksi suosituin video Guinea Pig Noises and What They Mean (Little Adventures, 2019.) pyrkii selittämään katsojalle mitä marsun erilaiset äänteet tarkoittavat. Videolla käsitetään marsujen äänteitä kuin omana kielenään. Esimerkiksi äänne nimeltä ”uikutus” (eng. weaking) ilmaisee kertojan mukaan sitä, että marsu tunnistaa ihmisellä olevan ruokaa, mutta antaa myös hyvin inhimillistetyn esimerkin ”Human, I know you just fed me 20 seconds ago, but I would still like some cucumber”. Tällä videolla myös marsuja myös luonnollisettaan, ja sanotaan etteivät villit marsut uikuta, vaan että tämä on ominaista vain ihmis-marsu –kommunikaatiolle. Toinen esimerkki luonnollistamisesta on väite, etteivät häkkimarsut juurikaan päästä häkkimarsuille ominaista ”linnunpiipitystä” (eng. ”bird chirping”). Se, mihin luonnontilassa olevalla marsulla viitataan, jää hyvin epäselväksi, koska Little Adventures –kanava ei merkitse lähteitänsä, eikä luonnonmarsussa ole kysymys samasta eläimestä.

Videon lävitse kuuluu letkeää musiikkia pääinstrumentteinaan ukulele, ksylofoni ja taputus. Samalla videolla näkyy esimerkkiklippien lisäksi marsujen juoksentelua häkissänsä, lähivideota ja ruokailua. Paljon marsujen yhteiseloa. Musiikin kanssa tämä tuottaa lapsenomaisen seikkailumielisyyden mielikuvan.

Kolmas video, nimeltään ”6 Signs Your Guinea Pig Loves You” (Little Adventures, 2019b.) inhimillistää marsua urakalla. Videolla kerrotaan useita marsun äänteitä ja eleitä, jotka luetaan rakkauden osoituksina. Ensialuksi todetaan, että marsujen ollessa saaliseläimiä, ne eivät vain osoita rakkauttansa yhtä selkeästi kuin muut lemmikit. Marsun irtautuneesta ja stressautuneesta luonteesta tehdään näin eräänlainen tyhjä arkki, johon on helppo lukea rakkauden ja kiintymyksen affekteja. Ensimmäinen merkki marsun rakkaudesta on se, että tämä nuolee omistajansa käsiä. Tämä päätellään siitä, että marsut nuolevat toisiensa korvia rauhoitellakseen lajitovereitaan. Videolla kuitenkin todetaan, että tämä voi myös johtua siitä, että ihmisen iholla on luonnollisesti suolaa, josta marsut pitävät. Toisena merkkinä on se, että lajityypillisesti valpas ja kevytuninen marsu nukkuu ihmisen äänistä huolimatta. Tämä luetaan merkkinä siitä, että ”you are it’s favorite person”. Kolmas merkki on, että marsu on valmiina odottamassa ruokaa, ihmisen herätessä tai saapuessa kotiin päivärytminsä mukaisesti. Neljäs merkki on, että marsu haukottelee ja venyttelee rauhassa. Viidentenä merkkinä tulkitaan, että marsu ”juttelee omistajalleen, ikään kuin ottaen mukaan keskusteluun”. Viimeisenä merkkinä pidetään sitä, että marsu tekee kontaktia, esimerkiksi tökkien. Tätä pidetään erityisenä rakkaudenosoituksena siksi, etteivät marsut tee toisiensa kanssa kontaktia hellyydentarpeessa, jolloin ne ”osoittavat rakkautta tavalla mikä ei ole niille luonnollista”.

Erityisesti kuudes merkki havainnollistaa, kuinka yksikään näistä merkeistä ei välttämättä ilmaise rakkautta. Rakkaus ennemminkin luetaan marsuun antropomorfisesta näkökulmasta. Suurin osa rakkauden merkeistä liittyvät marsun luonnolliseen sykliin, jossa se syö ja nukkuu, sekä siihen, että ympäristö on marsulle turvallinen. Se, että marsun rauhallisuus luetaan rakkautena ihmistä kohtaan, edellyttää että ihmisellä on jonkinlainen käsitys itsestänsä ympäristöstään erillisenä olentona. Marsu ei kuitenkaan välttämättä ymmärrä ihmistä ympäristöstään erillisenä toimijana. Onkin syytä uskoa, että marsut, jotka oppivat olemaan pelkäämättä ihmistä jäljittelemällä lajitovereitaan, ymmärtävät ennemminkin, että ihminen ei ole syy pelkoon, vaan kovaan äänenpitoon ruuan halussa. Voimme todeta, että Little Adventures kanava todistaa marsulla olevan affektiivinen kyky saada ihminen hurmaantumaan itsestänsä, ja saada ihminen lukemaan marsu jonain ihmisen kaltaisena olentona.

Vaikka marsun inhimillistämistä voidaan pitää itsessään harmittomana, osana kapitalismin kontekstia siitä avautuu toisenlainen problematiikka. Vaikka marsua oikeasti rakastettaisiin, on tästä rakkaudesta, aivan kuin marsusta itsestänsä, tullut pääomaa. Little Adventures monetisoi marsua sponsorisopimuksin ja Amazonlinkein. Harmittomasta rakkaudesta tulee tässä osa kapitalistista tuotantoa, joka nitoo marsun kulttuurillisena ilmiönä yhteen Amazonin massiivista taloutta. Marsu tulee monetisoiduksi, eikä tästä ole Youtubekanavaa moralisoiminen. Kysymys on laajemmasta taloudellisesta kontekstista, joka asemoi subjektinsa pakon tilaan, jossa omia kykyjä ja intohimoja on myös välttämöntä ymmärtää pääomana. Juuri näin omasta lemmikistä tulee mahdollisuus tuottaa rahaa, monetisoida omaa elämää. Ongelman juuri ei ole ihminen, joka tekee eläimestä omaisuutta, vaan kapitalistinen sommitelma, joka muovaa marsua eläimenä, joka kytkee ihmisen affektit tuotantoon, ja joka rakentaa subjektiviteetin joka toistaa marsun tuotantoa pääoman arvonlisäyksessä. Samassa sommitelmassa marsu voi levitä uusiin kotitalouksiin, uusille sosiaalisen median käyttäjille, uusin tavoin monetisoitaviksi.

Kun inhimillistämällä marsuista tulee haluttavampia, ja inhimillistetyillä marsuilla myydään tavaraa, inhimillistäminen tulee yhdeksi tavaksi lisätä pääoman arvoa. Little Adventures kanavan kaupassa onkin myynnissä jouluteemaisia tekstiilejä, joissa marsut juhlistavat pyhää tonttulakkien kanssa. Marsun kaltaisuutta siis käytetään yhdessä juhlapyhään liittyvän affektiivisuuden kanssa tavaran myymiseen. Jean Baudrillard käsitteli tällaista arvon kasautumista merkkiarvona, jonka hän yhdisti kulutuskulttuurin kukoistukseen jälkiteollisena aikakautena (ks. Kellner, 2020. The Mirror of Production -teosta käsittelevät osuudet). Merkkiarvon myötä kaltaisuudesta ja tunnistettavuudesta tulee ensisijaisen tärkeitä kulutuskohteita. Tässä tilanteessa marsut eivät siis vain ole pääomaa, vaan jopa niiden kaltaisuutta käytetään pääomana.

Voisimme sanoa, että marsu on pääomaa kauttaaltaan. Marsun syyt ovat pääomassa, ja marsu sellaisena kuin sen kapitalisteina näemme on myös pääomaa.

Yhteenveto

Tämä leikkimielisesti pohdiskelevan kirjoitelman empiirisen aineiston otanta jäi varsin pieneksi, samalla kuin liberaalin talousajattelun yhteydet eläinetiikkaan jäivät implisiittisiksi, samalla kuin pääsin vain raapaisemaan kahden luultavasti tunnetuimman esimerkin pintatasoa. Pidän tätä esseetä vähemmän konklusiivisena kokonaisuutena, ja enemmän ohjelmanasetteluna talousajattelun kritiikkiin eläinfilosofian näkökulmasta.

Mutta mitä on tehtävissä? Marsu on kiven ja kannon välissä. Ensinnäkin se ei pärjää ilman ihmistä, ja ihminen eläessään segmentoidussa ympäristössä ei voi tarjota marsulle riittävää tilaa pakenemaan ahdistavia lajitovereitaan. Toiseksi vallankumous ei ole vaihtoehto, koska vapautuneet marsut kuolisivat pois.

Kun esitin, että marsua ei ole vapauttaminen, tämä ei tietenkään pidä välttämättä pidä täysin paikkaansa. Marsu kapitalistisessa häkkikontekstissa ei pääse elämään täyteen valtaansa, mutta emme voi myöskään ulos sulkea mahdollisuutta elämälle maailmassa marsujen kanssa, jossa marsut voisivat voida hyvin. Mutta tätä on hyvin vaikea toteuttaa yksityistetyssä, segmentoidussa ympäristössä. Emme voi tietää, miksi marsu oikein saattaisi tulla erilaisissa ympäristöissä. Kenties olennolla olisi loistelias tulevaisuus, mutta osana kapitalistista sykliä, jossa marsuja tuotetaan ja marsuille tuotetaan, sekä marsuilla tuotetaan, on tämä olento luontonsa vanki.

Lähteet:

Kirjalliset lähteet:

Fuller, T., David, M., & Jean Fritts Cochrane. (2003). Wolf Population Dynamics. In Behavior, Ecology, and Conservation. University of Chicago Press.

Gorz, A. (1973). The social ideology of the motorcar. Le Sauvage, 1973. http://unevenearth.org/2018/08/the-social-ideology-of-the-motorcar/

Harkness, J. E., Murray, K. A., & Wagner, J. E. (2002). Biology and Diseases of Guinea Pigs. In Laboratory Animal Medicine (pp. 203 – 246). Elsevier. https://doi.org/10.1016/B978-012263951-7/50009-0

Kaiser, S., Krüger, C., Sachser, N., & others. (2010). The guinea pig. The UFAW Handbook on the Care and Management of Laboratory and Other Research Animals, 8, 380 – 398.

Kellner, D. (2020). Jean Baudrillard. In E. N. Zalta (Ed.), The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Winter 2020). Metaphysics Research Lab, Stanford University. https://plato.stanford.edu/archives/win2020/entries/baudrillard/

Mech, L. D. (1999). Alpha status, dominance, and division of labor in wolf packs. Canadian Journal of Zoology, 77(8), 1196 – 1203. https://doi.org/10.1139/z99-099

Mill, J. S. (2001). On Liberty. Batoche Books.

Regan, T. (n.d.). The Case for Animal Rights. Advances in Animal Welfare Science, 87, 179 – 189.

Spinoza, B. de, & Oittinen, V. (1994). Etiikka. Gaudeamus.

Tipper, B. (2011). Pets and Personal Life. In V. May, W. Bottero, K. Davies, G. Edwards, A. Einarsdottir, J. Mason, D. Morgan, C. Smart, D. Southerton, & B. Tipper (Eds.), Sociology of Personal Life (pp. 85 – 97). Macmillan Education UK. https://doi.org/10.1007/978-0-230-34421-1_8

Uutisartikkelit:

YLE. (2022). Korona-aikana hankittiin paljon koiria, joista halutaan nyt eroon - ”Osa on huomannut, että koiran kasvattaminen ei onnistukaan” [Uutisartikkeli]. https://yle.fi/a/3