Allah arabialaisessa mytologiassa

Allah arabialaisessa mytologiassa

Allah on mekkalainen luojajumala ja ylin jumala esi-islamilaisessa jumalten perheessä. Arabit palvoivat häntä erityisesti kuivuuden aikoina, koska Allah oli sateen jumala ja näin ollen myös kasvun jumala. Mekan kaupungin kolme suojelijajumalatarta al-Lat, al-Uzza ja Manat olivat Allahin tyttäriä. Arabit palvoivat heitä ja monia muita jumaluuksia. Allahia pidettiin kaikista jumalista korkeimpana, mutta hänen suora palvomisensa oli harvinaista. Maailmankaikkeuden luomisen jälkeen Allah vetäytyi ja puuttui ihmisten maailman asioihin vain erityisellä hädän hetkellä, kuten kuivuuden tai vaaran aikaan. Allahin asuinpaikka oli Aliyyin (arab) / Elyon (hep.) eli korkein taivas. Esi-islamilaisessa Arabian niemimaalla tapa kutsua jumaluuksia tuomaan sadetta siirtyi Islamin uskoon, mutta Islamin uskossa on synti kutsua ketä tahansa muuta jumalaa kuin Allahia.

Polyteistisiä uskontoja harjoittavat heimot kuten Banu Quraysh Mekassa pitivät Allahia universumin luojana, jumalten isänä sekä henkien luojana. Allahia vastaava jumaluus oli muinainen heprealainen luojajumala El. Kristityt ja juutalaiset heimot Arabian Niemimaalla kutsuivat raamatullista jumalaansa myös nimellä Allah. Ka´abadin kaupugissa oli Allahille omistettu pyhäkkö. Siellä sijaitsi suuri musta meteoriitti, nimeltä al-Hajar al-Aswad. Kivessä uskottiin olevan mystisisiä voimia, koska se oli taivaallista alkuperää. Muuten Allahille ei ollut pyhäkköjä. Allahin uskottiin asuvan paikassa nimeltä Aliyn, maailmankaikkeuden toisella puolella, tietoisuuden korkeimmalla tasolla. Hänen kanssaan asuivat toiset jumalat ālihah ja enkelit malā’ikah, jotka hallitsivat taivaan alempia tasoja. Allahilla oli myös erityinen suhde henkiin eli jinneihin. Jinnit olivat luonnonhenkiä, jotka hallitsivat erämaita. Taivaallisessa järjestyksessä jinnit olivat enkeleiden alapuolella. .

Arabialaisessa polyteismissä Allahia pidettiin liian suurena voimana kiinnostumaan ihmisten asioista, joten ihmiset palvoivat hänen lapsiaan (ālihah). Esi-islamilaisessa Mekassa Allahin status luojajumalana ei kuitenkaan tehnyt hänestä kaupungin suojelijaa. Viran sai Hubal, sodan ja sateen jumala ja Allahin tyttärenpoika. Mekassa uskottiin, että Hubal oli huomattavasti enemmän kiinnostunut ihmisten asioista mitä isoisänsä. Uskomus yhteen luojajumalaan, jolla on valta muihin jumaliin on yleinen semeettisissä uskonnoissa. Babyloniassa Allahia vastaava jumaluus oli Llu, Foinikalaisille Elos, Heprealaisille Eloah, Kanaateille El ja aramealaisille Elaha. Esi-Islamilaisessa Arabian sanat ilāh” (jumala) ja ilāhat” (jumalatar) viittasivat mihin tahansa muuhun jumaluuten, mutta ei Allahiin. Allahin nimi on johdettu arabian kielen sanoista al-Ilah, joka merkitsee suurinta jumalaa. Kyseessä on voinut olla titteli. Polyteistisessa Mekassa Allahin nimissä vannottiin myös valoja.