Rakkauden evoluutio

eli miksi juovut kesäyönä hölmöstä rakkaudesta

Kaikki elävät olennot ovat kehittyneet luonnonvalinnan kautta siten, että miellyttävät aistimukset palvelevat niitä oppaina ja erityisesti mielihyvä, joka tulee seurallisuudesta ja rakkaudesta perheitämme kohtaan.

- Charles Darwin

Pahuus, viha ja ahneus seuraavat elämäämme päivittäin. Valheet, murhat ja ankeus täyttävät otsikot lehtien kansissa. Ihmisen todellinen luoto on vain omaa etuaan ajavan itsekäs, on lause, jota kuulee usein toistettavan. Kaadamme metsät, myrkytämme vedet ja saastutamme ilman juostessamme tyhjien lupausten ja merkityksettömien voittojen perässä. Ihmissuhteissamme valehtelemme ja manipuloimme toisiamme hyväksymisen toivossa. Satutamme lähimmäisiämme ahneutemme sokaisemana.

Samalla meillä on kuitenkin suuri kyky rakastaa ja tuntea myötätuntoa. Kaikessa ristiriitaisuudessaan ihminen on empaattisin laji, jota maa päällään kantaa.

Miksi rakastamme?

Pitkällä aikavälillä kaikkien eläinten, aina alkeellista sukkulamadoista nykypäivän ihmisapinoihin, on ollut hyödyllistä tulla toimeen lajitovereidensa kesken. Seksuaalisen lisääntyminen, ravinnon hankinta ja joukon tuoma suoja ovat lisänneet jälkikasvun selviämisen todennäköisyyttä — ja myöhemmillä kehittyneemmillä eläimillä, kuten nisäkkäillä ja linnuilla, myös jälkikasvusta huolehtiminen ja sen mukanaan tuoman elinikäisen kumppanuuden muodostaminen. Todennäköisesti aivojemme kehittymistä on kiihdyttänyt nimenomaan sosiaalisten kykyjen tarve.

Evoluutiobiologian näkökulmasta asiaa voidaan tarkistella nuivasti “laskennallisista tarpeista”, joita vaaditaan parhaan mahdollisen kumppanin löytämiseen ja jälkikasvusta huolehtimiseen. [1]

Ankarissa luonnon olosuhteissa eläneistä esi-isistämme yhteistyötä tehneet yksilöt elivät kauemmin ja jättivät jälkeensä enemmän jälkeläisiä. [2] Myös ne joukot, joilla oli hyvä yhteistyö, selvisivät paremmin kuin yhteistyöhön kykenemättömät heimot. [3]

Yhä syvempi yhteistyö luo olosuhteet paremmalle ja helpommalle selviytymiselle. Samalla tarve monimutkaisten sosiaalisten rakenteiden ymmärtämiselle suurenee. Ihmisaivoihin on muodostunutkin vuosien saatossa aivan erityisiä rakenteita näiden asioiden ymmärtämiseen.

Empatian lähde

Ihmisillä ja ihmisapinoilta löydetään niin kutsuttuja peilineuroneita, erityisiä hermosoluja, jotka aktivoituvat sekä silloin, kun itse suoritat jonkun teon, että silloin kun näet jonkun muun suorituksen. Nämä peilineuronit aktivoituvat ja aiheuttavat ruumillisen tuntuman siitä, mitä muut kokevat. [4] Peilineuroneilla on keskeinen osa oppimisessa, mutta järjestelmä ei rajoitu pelkästään fyysisiin liikkeisiin. Kun toinen ihminen kokee kipua, vihaa tai rakkautta sekä onnea, myös omat tunnealueesi aktivoituvat samallalailla. Onnellisuus on tarttuvaa, kirjaimellisesti.

Kolmannen tai neljännen ikävuoden kohdalla ihmislapsi saavuttaa kyvyn, jota toisilla eläinlajeilla ei toistaiseksi ole vielä todettu, nimittäin *mielen teorian. Sinulla on kyky ajatella toisen ihmisen sisäistä elämää. Arvuutella mitä ajattelen, mitä janoan ja rakastanko sinua sittenkään. Toisen ihmisen pään sisäisen elämän simulointi nojaa vahvasti mm. **etuotsalohkon toimintaan **ja nämä alueet saavuttavat kehityksensä huipun vasta noin kahdenkymmenen ikävuoden jälkeen etuaivokuoren myeliinitupen muodostuttua (hermosignaaleita nopeuttavien aksonien eristys). [5] Älä siis ihmettele, jos teini-ikäinen lapsesi saattaa vaikuttaa kovin empatiakyvyttömältä. Hän on tässä asiassa kirjaimellisesti aivoton.

Sen täytyy olla oikeanlaista kemiaa

Mutta miksi hengityksesti salpautuu ja rintalastasta kumpuaa lämmön tunne, kun näet ihastuksesi. Miksi koko kehosi kihelmöi kun sinua kosketaan. Miksi juovut hölmöstä rakkaudesta kesäyönä, kun suutelet poikaa aidan takana?

Rakastuminen onkin todennäköisesti ainoa sosiaalisesti hyväksyttävä hulluuden muoto.

Ihastuksesi näkeminen tai pelkkä häntä ajatteleminen vapauttavat aivoihisi dopamiiniryöpyn. Dopamiini aiheuttaa mielihyvän tunteen ja motivoi sekä pitää mielenkiintoa yllä. Toisaalla erittyvä noradrenaliini saa sydämesi sykkimään ja kehon valmiustilaan. Samalla serotoniinitasosi ovat myllerryksen edessä. [6]

Serotoniini kontrolloi tyytyväisyytemme tunnetta ja kokemustamme kontrollista. Nähdessäsi rakkaasi, serotoniinitasosi nousevat. Erotessanne, ne romahtavat, aiheuttaen valtavan kaipuun tunteen — jännityksen ja pelonsekaisen kaihon. [7] Et voi ajatella mitään muuta kuin itseäsi, häntä — teitä.

Tämä serotoniinitasojen romahtaminen onkin hyvin tärkeää rakastumisen tunteen kannalta. Nykyiset masennuslääkkeet, SSRI:t, estävät kuitenkin serotoniinitasojen vaihtelun. Vaikka tällä haluttaisiin tasata mielialojen vaihtelua, niin mikä voisi olla masentuneen ihmisen kannalta tärkeämpää kuin rakastuminen?[8]

Myöhemmässä vaiheessa, pitkäaikaisissa suhteissa ja jälkikasvun kasvattamisessa, rakastumisen neurokemialliset perusteet muuttuvat. Kiihkeän ensirakastumisen kokemuksen tilalle tulee pysyvämpiä ja pidempiaikaisia tyydytyksen kohteita, kuten yhteiset muistot ja jälkikasvusta huolehtiminen. Huumaavaan dopamiiniperusteisen palkitsemisjärjestelmän korvaa mm. oksitosiinin, ns. äidinrakkaushormonin erittyminen, joka edistää ihmisten välisen kiintymyksen syntymistä. [9]

Rakastuminen on addiktoivaa ja pakonomaista. Se ajaa meidät päättömiin tekoihin ja ajatuksemme sekaisin. Se toimii kuin huume — ainakin neurologiselta pohjaltaan. Mutta toisaalta onko suurempaa mielihyvää kuin kiusaus?

Universumia yhdistävä voima

“How on earth are you ever going to explain in terms of chemistry and physics so important a biological phenomenon as first love? — Albert Einstein

En myöskään väitä, että rakkautta voisi pelkistää pelkkiin sanoihin, hermoverkkoihin tai välittäjäaineisiin. Ihmisyys on jotain niin paljon muuta, kuin toiselle voi pelkin sanoin välittää.

Haluaisin kuitenkin esittää ajatuksen, jossa rakkaus ja myötätunto kaikkea elävää kohtaan voisi olla universumiamme yhdistävä voima. Evoluution kannalta, se on ollut aina hyödyllistä. Ja vuosien saatossa kykymme rakastaa on vain kehittynyt entisestään. Yhä suuremmaksi ja kauaskantoisemmaksi. Tuntuu kuin ajautuisimme sitä kohti.

Jokainen suuri uskonnollinen opettaja — oli se Jeesus, Muhammed tai Buddha — on kehottanut meitä rakkauteen ja ystävällisyyten lähimmäistämme kohtaan. Rakastava ystävällisyys, lempeä myötätunto, ei kuitenkaan ole sitä janoavaa ja ahnetta ihmissuhdepeliä, jota television draamasarjoissa meille syötetään. Oikea rakkaus on pelotonta, intohimoista kaikkien ja kaiken kunniottamista sekä vaalimista. Mitään tai ketään pois jättämättä.

Ehkä rakkaus kaikkea kohtaan on tehtävämme maan päällä. Ehkä rakkaus on porttimme ykseyteen maailman kanssa. Siinä missä pimeys on valon puutetta, on viha rakkauden puutetta.**

Olit sitten mitä mieltä tahansa, niin tee itsellesi kuitenkin jokatapauksessa palvelus. Mene ulos ja tartu hetkeen. Ota se hetki itsellesi ja tunne rakkaus ympärilläsi. Sillä se on kaikkialla.

Ja pyydä sitä söpöä jäätelökioskin myyjää ulos.

P.S. Rakkaus universumia sitovana voimana on errrrittäin mielenkiintoinen teema, jonka pohtimista voit jatkaa Interstellar-analyysissani (http://niklass.fi/what-happens-in-the-movie-interstellar/). Toinen hyvä teos on scifi-kirjasarja Hyperion.

P.P.S. Suuri kiitos inspiroivista ajatuksista ja lähdeteoksena toimisesta kuuluu Rick Hansonin Buddhan Aivot -kirjalle. Tästä lukusuositus jokaiselle!

Lähteet

[1] Dunpar, R. I. M., S. Schultz. 2007. Evolution in the social brain. Science 317:1344–1347

[2] Wilson, E. O. 1999. Consilience: The Unity of Knowledge. London: Random House / Vintage Books

[3] Nowak, M. 2006. Five Rules for the evolution of cooperation. Science 314:1560–1563.

[4] Oberman, L. M., V. S. Ramachandran. 2007. The simulating social mind: The role of the mirror neuron system and simulation in the social and communicative deficits of autism spectrum disorder. Psychology Bulletin 133:310–327

[5] Singer, T. 2006. The neuronal basis and ontogeny of empathy and mind reading. Neurosience and Biobehavioral Reviews 30:855–863.

[6] The Neuroscience of Love, saatavilla https://www.medical-neurosciences.de/fileadmin/user_upload/microsites/studiengaenge/neurosciences/cns-2014-i7i2.pdf

[7] Marazziti, D. 1999. Alteration of the platelet serotonin transporter in romantic love. Psychological Medicine 29, 03:741–745

[8] Fisher, Helen E., and J. A. Thomson. “Lust, romance, attachment: do the side effects of serotonin-enhancing antidepressants jeopardize romantic love, marriage, and fertility?.” Evolutionary cognitive neuroscience (2007): 245–283.

[9] Fischer. H. E., A. Aron, L. Brown. 2006. Romantic love: A mammalian brain system for mate choice. Philosophical Transactions of the Royal Society 361:2173–2186.

Lisähuomautukset

*Mielen teoriasta on itseasiassa näyttöjä ihmisapinoiden, valaiden, delfiinien ja eräiden lintulajien kohdalla. Asia on kuitenkin hiukan monimutkaisempi, eikä täysin verrattavissa. Joten palataan tähän myöhemmin!

**Mielenkiintoinen fakta: aggressiisivuus miehissä ja hiirissä on linkittynyt serotoniinitasoihin ja tiettyihin geneettisiin muutoksiin serotoniinireseptoreissa (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2844866/). Samat mekanismit, jotka kontrolloivat aivoissamme rakkauden tunteita, kontrolloivat myös vihaa.