Ongelmien politiikka — Pohdintaa ideoiden ja faktojen suhteista

Poliittisien aktiivien keskuudessa on melko populaaria julistautua järjen ja faktojen rakastajaksi, eteenkin heidän keskuudessaan, jotka miettivät asioita mistä puhuvat kaikista vähiten. Tällaisessa keskustelussa tavataan esiintyä faktojen seuraajina, ja esittää omia ideoita kokonaisuuksina jotka muodostuvat faktojen perustalta. Rationaalisella estetiikalla luodaan yhteistä samastumispintaa, siinä missä kaikki haluavat palvella totuutta.

Vasemmistofoorumille tekemissäni raporteissa olen tarkastellut ongelmanasettelun merkitystä politiikalle. Ottamalla lähtökohdakseni Gilles Deleuzen ongelman käsitteen, olen luonnostellut miten faktat muotoutuvat ja saavat merkityksensä ongelmien ohjaamina. Ilman implisiittistä tai julkilausuttua kysymystä, väitteiltä puuttuu konteksti, jossa se liittyy muihin väitteisiin tai asioihin.

Ainoastaan kysymykset tekevät väitteistä merkityksellisiä. Kun osoitan esimerkiksi lamppua pöydälläni, tällä toimenpiteellä on merkitystä suhteessa implisiittisiin kysymyksiin, kuten mikä on lamppu, tai mistä saada valoa. Tämän vuoksi hän, joka pääsee asettamaan ongelman josta keskustellaan, saa samalla muut ajatelleeksi omilla ehdoillaan. Hän pääsee määrittelemään minkälainen puhe on alkujaankaan merkityksellistä, ja mikä liittyy asiaan.

Poliittisesti keskeisintä on huomata, miten vaarallista on viitata faktoihin mielivaltaisesti asetettujen ja huonojen ongelmien ohjaamina. Huonot ongelmanasetukset voivat johtaa kansanmurhiin ja vainoihin.

Ongelmat ovat Deleuzelle ominaislaatuinen tapa käsitellä ideaalisuutta, erästä filosofian perinteistä ydinteemaa. Erossa ja Toistossa ideat ovat problemaattisia, ja ongelmat ovat myös ideoita (1995 Columbia/Athalone 168). Tässä on välitön silta Deleuzen tekemiin ontologisiin oletuksiin, joissa ideaalisuus on yhtä totta kuin asiatkin.

Ymmärrän Deleuzen ideaalisuuden Spinozalaisen rationalismin jatkeena. Spinoza ymmärsi että järki pyrkii tarkastelemaan asioita ikuisuuden aspektin alla, eli yleispätevästi myös ajassa. Hän vetosi yksinkertaisien kappaleiden (yksi muuttuja) syy-seuraus suhteiden ennakoitavuuteen, ja hahmotti että ero ennakoidun ja ennakoimattoman välillä viittaa kappaleiden luonteiden koosteisuuteen (monia muuttujia). Toisin sanoen, ennakoimattomuus viittaa niihin muuttujiin, joita emme tunnista empiirisestä asiantilasta. Samanaikaisesti ennakoitavuus viittaa tunnettujen kappaleiden koherenssiin ja säännönmukaisuuteen sellaisena kuin ne ovat järjessä — eli niiden ideoihin.

Deleuzen käsitystä ideoista voidaan ymmärtää Spinozan pohjalta tehtynä platonismin uudelleenmuotoiluna, jossa ideamaailma ja asioiden maailma ovat sama. Todellinen ero ei ole ideoiden ja tosiasioiden, vaan meidän ulkopuolella olevien asioiden, ja niiden vaikutuksien välillä, jotka nämä asiat saavat kokemuksessamme aikaan. Spinozan mukaan kokemusperäinen tieto asioista on typistettyä, ja kertoo omasta koosteisesta olemuksestamme samassa kuin asiasta mitä tarkastelemme. Tämä tarkoittaa, että käytämme empiirisiä käsitteitä kuvaamaan asioita vain sellaisina kuin ne meihin vaikuttavat. Voimme tunnistaa että näillä asioilla on erilaisiin toimijoihin myös erilaisia vaikutuksia. Tällöin epätäydellinen objekti sellaisena kuin se on kokemuksessa, ei anna meille välitöntä täydellistä ymmärrystä asioiden todellisuudesta. Ainoa välitön tosiseikka on, että meihin vaikutetaan. Deleuzen teoria ideoista on nähdäkseni teoria siitä mitä nämä meihin vaikuttavat asiat ovat, ja miten niistä voidaan saada tietoa. Deleuzen idea on siis idea sellaisena kuin se on maailmassa, eikä sellaisena kuin millaisen vaikutelman se tuottaa.

Tämän tekstin painopiste ei ole siinä, että miten tietoa hankitaan, vaan pikemmin miten ideat joita meillä on entuudestaan vaikuttavat toimintaamme. Haluan painottaa sitä, miten ideat joita meillä jo on, vaikuttavat kokemukseen ja johtavat meitä juontamaan faktoja. Toisin sanoen ideaalisuudella on kokemusta jäsentävä episteeminen rooli. Arkipäiväiseksi esimerkiksi: Ilman ideaa taloudesta, sellainenkin asia kuin numero pankkitililläni olisi vailla merkitystä, se ei liittyisi mielessäni mihinkään, eikä sillä olisi tiedossani mitään käyttöä. Mutta ideani taloudesta antaa numerolle merkityksen. Koska taloutta ei voi osoittaa suoraan, eikä sen olemassaoloa voi tunnistaa muuten kuin käsitteellisesti, sillä on ideaalista olemassaoloa. Omat ideani, kuten käsitys talouden olemassaolosta, siis orientoivat sitä miten ymmärrän havaitsemani asiat.

Ideat voidaan hahmottaa vastauksina kysymyksiin, jotka koskettavat asioiden syitä, ei asioita sellaisina kuin ne empiirisesti havaitsemme, vaan asioina jotka aiheuttavat empiirisen kokemuksemme. Newtonilainen painovoimakin on ideaalinen selitys kappaleiden väliselle vetovoimalle. Ideat eivät siis juonnu yksittäisistä faktoista jotka nivotaan yhteen, vaan kysymyksestä, kuten miksi omena putoaa kohti maata, joka suhteuttaa nämä viitepisteet toisiinsa.

Poliittisissa asiayhteyksissä on yleistä kuulla viitattavan maahanmuuttajien tai muiden vähemmistöjen rikostilastoihin faktoina. Tällöin usein kehotetaan toimintaan maahanmuuttajia vastaan. Mutta samat toimijat, jotka problematisoivat vähemmistöjen rikollisuutta, harvoin tekevät samoin miesten osalta, huolimatta siitä että suurin osa väkivaltarikoksia on miehien tekemiä. Kun maahanmuuttajat ja miehet tekevät enemmän rikoksia kuin muut, mutta vain maahanmuuttajien tekemää rikollisuutta korostetaan ongelmana, ei jätetä varaa uskoa muuta, kuin että maahanmuuttajista halutaan tehdä ongelma. Tällöin ei kysytä syytä sille miksi ero ilmenee.1 Kun etninen ero nähdään ongelmana, tätä harvoin lausutaan ääneen, mutta painovoimakaan ei ilmene muuten kuin seurauksissaan. Harvempi haluaa näyttää siltä että hänen maailmankuva on rasistisen idean muotoilema.

Jokaista argumenttia taustoittaa ongelmanasetus, vaikka se säilyisi implisiittisenä. Emme koskaan sano mitään, vetoa aamutähteen, rikostilastoon, tai muuhun huomionarvoiseen asiaan ilman ongelmaa, joka antaa faktoille merkityksen ja samalla politiikalle suunnan.

1. Tai vaihtoehtoisesti, jos on motivaatio tehdä maahanmuuttajista ongelma, väkivaltaa rationalisoidaan äärimmillään eugeniikalla. Tätä eugeniikkaa kuitenkaan sovelleta samassa merkityksessä paremmassa sosiaalisessa asemassa oleviin ryhmiin.